lauantai 28. maaliskuuta 2015

Päivä 42

Huhhuh, päivä 42.
Juurihan oli päivä 1.
Eilen kävimme tekemässä vielä viimeisen matkan Nevskille ja ostimme viimeiset tuliaiset. Illalla kävimme syömässä vielä Dans le noirissa?, eli tummassa ravintolassa, joita on kaksi maailmassa. Tarjoilijat ovat sokeita ja ravintola on aivan pimeä.
Meidät ohjattiin ravintolaan käsi toisen olkapäällä ja astuimme pimeyteen.
Meille tarjoiltiin viinit ja kolmen ruuan menu.
Maut todella nousivat esille, mutta silti pimeys otti vallan ja alku oli todella pelottava. Saimme kuitenkin syötyä, vaikka ruokaa lensikin paidalle ja lattialle pariin otteeseen. Ruoka oli mielenkiintoista ja lopussa meille näytettiin, mitä olimme syöneet ja maut olivat eksoottisia.

Dans le noirin? jälkeen, menimme vielä Vasilievskyyn kantapubiimme yksille ja nautimme vielä viimeisestä illasta haikein tunnelmin.

Tämä reissu on antanut niin paljon enemmän mitä olisimme koskaan voineet kuvitella. Olemme oppineet valtavasti kulttuurieroista ja osaamme nyt eri tavalla arvostaa Suomea, mutta myös Venäjää.
Ihmiset ovat mukavia, jos on itse mukava. Elämä täällä on erilaista, mutta olemme oppineet niin paljon kulttuurista ja toimintatavoista, mitä emme olisi koskaan voineet oppia Suomessa.
Kiitämme siis paljon heitä, jotka ovat matkamme organisoineet, sillä tätä kokemusta ei korvaa mikään! Tulemme kotiin henkisesti rikkaampina ihmisinä.
(Fyysisesti rahat ovat loppuneet..)
Lisäksi lähdimme reissuun koulukavereina, nyt tulemme reissusta kotiin sydänystävinä. Tulemme muistamaan tämän matkan aina, kiitos <3





torstai 26. maaliskuuta 2015

Päivä 37


Käytiin yhtenä aurinkoisena päivänä taas kävelemässä.
Löydettiin mukava ruokapaikka Market Place, josta sai suomalaisen kotiruuan tyyppistä ruokaa. Päädyimme lounaspaikkaan useampaankin otteeseen.
Ranskalaiset on hyviä, mutta ei niitä jaksa syödä joka ikinen päivä...
Paikassa soi rento musiikki ja istumapaikkoja oli kolmessa eri kerroksessa. Tunnelma tuntui kotoisalta. Alakerrasta löytyy baari/kahvila ja yläkerrassa oli "buffetti", josta löytyi kalaa, kanaa ja lihaa, erilaisine lisukkeineen. Ruoka maistui tuoreelle ja hyvälle.
Ps. vesi maksaa enemmän kun kokis..










perjantai 20. maaliskuuta 2015

Päivä 34


Aika on mennyt vinhaa vauhtia ja nyt on töissäkin kulunut jo kuukausi.
Olen tehnyt siis aamuvuoroa, kaatanut kahvia, monella eri kielellä.. Vienyt likaisia astoita keittiölle, kiillottanut aterimia ja taitellut servettejä.
Olemme tehneet monet tilaukset ja niihin kuuluvat erilaiset katteet.
Olen oppinut saamaan itseni ymmärretyksi ilman yhteistä kieltä ja onnistumisen tunteita on tullut koettua monta kertaa. Alunperin suunnitelmissa oli tehdä 3 viikkoa aamuvuora ja 3 viikkoa iltavuoroa, mutta koin itselleni tärkeämmäksi opetella kunnolla yhden vuoron ja sen tehtävät.
A' la carte jää Suomeen opeteltavaksi. Iltavuorossa olisi muutenkin ollut hankalampaa, sillä en olisi voinut ottaa venäläisiä asiakkaita (joita on illassa 8/10), rahaa ei saa käsitellä muuta kuin 2 ihmistä 10:stä tarjoilijasta, keittiöllä ei puhuta englantia, joten tilausten kertominen olisi mahdotonta, ja varsinkin jos on erityisruokavaliota.

Venäjältä *parani* laktoosi-intoleranssi, kun valion tuotteita ei enää tullut Venäjälle.. Erityisruokavalioita ei täällä siis tunneta.
Esimerkiksi kanttiinissa, on ollut minulle erityisen hankala syödä. Paprikat ja aamupalalta jääneet salaatinlehdet ovat tulleet tutuiksi.

Meillä on hyvä henki aamuvuorossa, ja minulla on täällä pari ystävää joiden kanssa nautin tehdä töitä. Aika kuluu nopeammin ja kun työskentelytapa on samanlainen, on helpompi tehdä töitä. Ilman google kääntäjää en olisi tästä reissusta selvinnyt, joten suuri kiitos hänelle, joka on keksinyt sen. <3

Se on ollut mukavaa huomata, että työntekijöitä on paljon. Jos olisimme samankokoisessa hotellissa Suomessa, ei aamupalalla olisi seitsemää tarjoilijaa.
 Apu on aina lähellä.
Täällä työntekijöinä ja tarjoilijoina on paljon miehiä. Meillä on kaksi "holvia", joissa on aina 3 tarjoilijaa. Vähintään yhden tarjoilijan pitää olla aina mies, sillä miehen homma on kantaa likaiset astiat ja painavat tavarat keittiölle.
Naisen hommana on kiillottaa ja taitella servettejä.
Itse en ole täysin tätä noudattanut, sillä Suomessa kaikkien pitää tehdä kaikkea.
Miehet ovat hyvin kohteliaita ja täällä mies on mies ja nainen on nainen.
Täällä naista pidetään "heikkona" ja miestä "vahvana".
Tässä esimerkki.. Kysyin miespuoliselta työkaverilta, että tarvitseeko hän apua, sillä hänellä oli paljon kannettavaa. Pomoni kuuli kysymykseni ja tuli nauraen viereeni, ja sanoi: "Hhahahha, ei ikinä. Se on miesten hommaa. Sinun pitää saada vielä joku päivä lapsia ja ei tee hyvää kantaa painavia asioita."
Ja ei. "Painavalla", tarkoitettiin kaijutinta, joka painaa max. 15 kiloa.. En saanut siis auttaa..




Fiilikset ovat vaihdelleet paljon täällä oloaikana. Aluksi kaikki tuntui niin järkyttävältä, kun kulttuurierot/tavat toimia ovat ihan erilaisia. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja nykyään sitä pitää jo ihan normaalina asioita, joita aluksi ihmetteli. Se ei välttämättä ole hyvä asia Suomeen paluun kannalta, koska täällä kun kaikki ei ole niin justiinsa, mutta Suomessa kuitenkin on.Olemme oppineet muitakin sanontoja, kuten jo aikaisemmin kerrottu "7 ei odota yhtä" ja se että "jos et itse kehu itseäsi, niin ei sitten kukaan muukaan." Eli kaikki ovat mielestään parhaita....ja se näkyy. Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuu todella oudolta, että enää viikko jäljellä. Toisaalta ajatus Suomesta tuntuu niin kaukaiselta. Ihan kuin olisi ollut vuoden pois, mutta silti aika on kuitenkin mennyt nopeasti.

Keittiöllä on siis suomalainen keittiöpäällikö, joka antaa minun tehdä todella paljon kaikkea ja kertoo mitä tilaisuuksia on. Olen täyttänyt paljon kanaa ja kalkkunaa, se on Sevillan bravuuri. Lisäksi olen tehnyt lohikeittoa suomalaisittain (venäläiseen tulee yllätys yllätys vodkaa). Tuntuu, että vodkaa, tilliä ja smetanaa
 tungetaan ihan joka ruokaan.
Olen auttanut myös kanttiininaista, eli pilkkonut erilaisia asioita.
Kanttiininainen on todella sympaattinen ja hän on opettanut minulle venäjän ruokasanoja. Minä olen opettanut hänelle samat sanat aina suomeksi ja englanniksi. Hänkään ei siis puhu sanaakaan englantia.

 Hotellissa on myös ravintola "Dans le noir", joka on siis pimeä ravintola. Tarjoilijat ovat sokeita ja asiakkaat valitsevat ennen säkkipimeään ravintolaan astumista neljästä ruokavaihtoehdosta: liha, kala, kasvis ja keittiömestarin suosittelema.
Dans le noirin sisäänheittäjä ohjaa asiakkaat paikoilleen ja sokeat tarjoilijat tarjoilevat heille ruuat. Syötyään asiakkaat näkevät paperilla, mitä ovat syöneet. 

Olen ollut paljon mukana tekemässä pimeän ravintolan ruokia, koska sen pääkokki on ottanut minusta ns. oppilaansa. Hän puhuu todella hyvää englantia, joten pystymme kommunikoimaankin!

Myös keittiöllä on todella paljon työntekijöitä. Täällä kaikki tehdään itse. Vihannekset kuoritaan kaikki itse, voit tulee isoissa 20kg pahvilaatikoissa ja ne vakumoidaan erikseen pienemmiksi. Juustot, kinkut yms... kaikki tulevat isoissa pötköissä ja ne viipaloidaan itse. Lihatyöntekijät ovat erikseen, kylmäköt erikseen, tiskarit, jotka myös siivoavat, erikseen.
Pääkokit ovat kaikki venäläisiä miehiä. Muuten työntekijöistä suurin osa ovat ulkomaalaisia, esim. Tzetzeniasta, Uzbekistanista, Kazastanista ja Tunisiasta.
Naiset tekevät salaatit ja aamupalan + auttavat pääkokkeja. Täälläkin naisena on hyvä olla, koska naisten ei tarvitse kantaa mitään painavaa.

Palkkaus on kokilla n.20 000 ruplaa eli n.300 euroa. Tarjoilijoiden palkat ovat n. 15 000 ruplaa eli n.250 euroa.
Ihmiset työskentelevät kolme päivää kerrallaan, mutta ovat sitten töissä 12 tuntia päivässä, sitten he ovat kolme päivää vapaalla ja taas kolme töissä, se on myös työntekijöiden etu, koska vapaapäivät kuluvat yleensä asioiden hoidossa.
 Välimatkat ja ruuhkat ovat isoja ja esimerkiksi pankissa käynti saattaa kestää koko päivän.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Päivä 29

Lauantaina meillä oli taas "koulupäivä", elikkä ammattikoulun auto tuli hakemaan meidät Vasilievskyltä. Tälläkin kertaa mukanamme oli kaksi opiskelijatyttöä. Koululla meidät otettiin hyvin vastaan ja kiersimme kaikkien alojen luokat, kuten aiemmissakin kouluissa. Tässä koulussa pääsimme myös tositoimiin, kun meidät vietiin täkäläisen kokkiluokan kanssa paistamaan ja täyttämään blinejä. Se oli kivaa! Luokka oli todella pieni, eikä siellä ollut kuin viisi opiskelijaa. Kauhuksemme kuitenkin huomasimme hiiren kipittävän lattialla ja saimme melkein sydänkohtauksen! Kertoessamme kauhutilanteesta opettaja tokaisi :" Se on meidän luokkatoverimme". Olimme järkyttyneitä...
Koulu tarjosi meille kolmen ruokalajin lounaan. Aluksi oli salaatti: tomaattia ja kurkkua, keittona oli kanakeitto, jossa kananpala oli kokonaisena keskellä. Pääruoaksi oli leivitettyä kanaa (Elinalla oli onneksi omat eväät mukana, koska osasimme arvata, että on jotakin leivitettyä...)
Lisäksi yllätyimme siitä, että vessapaperia ei ollut. Ei, se ei ollut väliaikaisesti loppu, vaan sitä ole ikinä. Elinan kysyessä asiasta tokaisi yksi koulun oppilaista : "Emme me pyyhi täällä". Vessaan ei siis ollut Elinalla sittenkään asiaa.







Koulun jälkeen matkamme kävi kohti Iisakin kirkkoa (taas). Tällä kertaa saimme opastuksen, mutta jos rehellisiä ollaan, niin noin puolet siitä meni ohi. Ikävä tosiasia vain on se, että se venäjän aksentti vie kaiken ymmärryksen englannista.
Kierroksen jälkeen menimme Iisakin kirkon näköalapaikalle, josta oli kyllä hienot näköalat. Näimme ensimmäistä kertaa öljynporauslautatkin!






Könöt




Kulttuurikierros ei ollut vielä tässä, vaan menimme vielä verikirkkoon "kirkko veren päällä". Iloksemme saimme suomalaisen selostuksen kuulokkeiden kautta, joten tällä kertaa ymmärsimme siis kirkon histoarian. Kieltämättä se on mielenkiintoinen.






Suuntasimme vielä Nevskille shoppailemaan ja nauttimaan keväisestä päivästä. Saatoimme vahingossa eksyä myös pectopahiin (ravintolaan). Olemme huomanneet, että Pietarissa ei ole samanlaisia etikettisääntöjä kuin suomessa. Ensinnäkin astiat kerätään naaman edestä HETI kun on saanut syötyä, eikä siis odoteta, että kaikki olisivat syöneet. Sen lisäksi ruuat tuodaan miten sattuu. Aleksi sai annoksensa noin 10 minuuttia ennen Elinaa ja sen jälkeen Essi, Karoliina ja Nea odottivat omaansa vielä n.10 min. Ja tämä ei ole mikään poikkeus, vaan näin toimitaan kaikissa ravintoloissa. Oli se kuinka hieno tahansa. Astioiden keruu on ripeää, mutta annoksen saaminen hidasta, vaikka olisimme ainoat ruokailijat.








lauantai 14. maaliskuuta 2015

Päivä 28

Perjantaina menimme Kunstkamera museoon, joka on siis Pietarin ensimmäinen museo ja jota sanotaan harvinaisuuksien museoksi. Se kertoo Pietarin perustajasta, joka oli vähän kummallinen äijä. Hän keräsi epämuodostuneita sikiöitä ja museossa olikin yksi huone täynnä niitä. Ja ne oli vielä oikeita! Aika hyvin ne on saatu säilytettyä, kun miettii kuinka vanhoja ne on. Kaikki huomio meni kyllä sinne, vaikka museossa oli myös ikivanhoja pukeutumistyylejä.


Päivä oli myös ensimmäinen kunnon kevätpäivä. Aurinko paistoi ja oli melkein +10 astetta lämmintä. Se näkyi myös katukuvassa. Yleensä ihmiset ovat kiireisen oloisia ja kulkevat nopeasti eteensä katsomatta. Nyt ihmiset olivat selkeästä tulleet vartavasten kaupungille hengailemaan.


Kunstkamera oli myös erilainen, kuin muut käymämme museot. Se oli paljon vaatimattomampi ja sen ulkoasuun ei ollut panostettu niin paljon. Kaikki täällä kun on yleensä niin suurta ja hienoa.

Muson jälkeen halusimme mennä vielä Pietari paavalin linnoituksia/kirkkoa kuvailemaan. Menimmekin kyllä ihan lähelle, mutta sitten löysimmekin kivan puiston ja hienon ravintolan, joten linnoitukset jäikin kakkoseksi. Keksimme monta hyvää syytä miksi juuri tänään ei kannata mennä sinne vaan syömään "pectopahiin" 








Google maps on kaverimme.